D2-poikien lähes täydellinen syksy
Julkaistu: 12.12.2019 00.00

D2-poikien lähes täydellinen syksy

Kun Salisusien -07 pojat palasivat kesälomilta treeneihin, olivat valmentajat suunnitelleet joukkueelle uuden pelitavan. Sitä alettiin heti opettelemaan treeneissä ja perinteisellä Eerikkilän leirillä elokuun lopussa.

Syyskuun turnauksissa uuden pelitavan omaksuminen oli vielä kesken. Viime kauden syksyn ja kevään Puffet Cupin voitoista voitiin vain haaveilla. Vastustaja pääsi monesti vapaasti laukomaan keskeltä ja harmittavan usein Salisusien maaliin.

Viime kaudesta poiketen P07 osallistui sarjaan vain yhdellä peliryhmällä ylemmässä haastajasarjassa. Osa viime kauden kilparyhmän pojista osallistui syksyllä myös P0506-joukkueen -06 ikäluokan sarjapeleihin. Yhteistyö joukkueiden kesken toimikin hyvin ja kaikki tuntuivat edistyvän syksyn aikana.

Sarjapelien alkaessa opit uudesta pelimuodosta olivat jo hioutuneet perille. Ensimmäisessä ottelussa Sudet johtivat jo 3-0, mutta lopulta koko lohkon voittanut SB-Pro voitti ottelun 5-6. Tämä olikin lopulta joukkueen ainoa tappio koko sarjassa. SB-Pro onnistui tekemään useamman maalin hienoista vapaalyöntikuvioista. Sarja-avauksen maalit näet täältä.

Erityisesti sarjan toiset pelit Lohjalla onnistuivat pojilta erinomaisesti. Päivän tuloksena 11-2 ja 11-3 voitot, jälkimmäinen rakkaasta naapurista LoSB:ista. Paikallispeli alkoi varmaan vähän kaikkien hämmennykseksi sellaisella susivauhdilla, että alle minuutissa Salisudet olivat jo 3-0 johdossa. Pojilla taisi olla mielessä edellinen kohtaaminen harjoituspelistä ennen sarjan alkua, kun LoSB: vei yhden erän peräti 6-0 ja voitti tuon ottelun selvästi ja nyt annettiin takaisin. Lohjalla nähtiin ehkä joukkueen kauden parasta ja vapautuneinta peliä. Pelitapa tuntui toimivan mainiosti mikä näkyy maalikoosteessakin.

Kolmannella kierroksella vastaan tuli jälleen SB-Pro, tällä kertaa pelattiin vielä Nurmijärvellä heidän kotihallissaan. Otteluna se oli ehkä koko syksyn paras, koska molemmat joukkueet pelasivat hyvin, yrittivät kovaa ja jännitys säilyi aivan loppusekunneille asti. Salisudet voittivat tämän jännitysnäytelmän lopulta 6-7.

Lohkon neljäs pelipäivä järjestettiin Salisusien kotiluolassa Nummelanharjun liikuntahallissa. Vastassa olivat lohkon kaksi -08 -joukkuetta, jotka ensimmäisissä peleissä Sudet olivat voittaneet kohtuullisen selkeästi. Kotihallissa peli oli jostain syystä nihkeämpää, vaikka molemmista peleistä voitto tulikin. Nämä nuoret joukkueet ovat kyllä parantaneet peliäänkin hienosti syksyn aikana. Täällä kuvia peleistä.

Viimeisenä pelipäivänä vastaan tuli taas tuttu LoSB ja Tiikerit. Naapurit pelasivat tällä kertaa paremmin omalla tasollaan, mutta Salisudet veivät kuitenkin vauhdikkaan ja tasaisen pelin lopulta numeroin 4-1. Syksyn viimeinen ottelu oli 10-6 voitto Tiikereistä, joka ratkesi sekin vasta kolmannessa erässä.

SB-Pro ja Vihdin Salisudet päätyivät lopulta lohkossa tasapisteisiin molempien hävittyä vain yhden ottelun. Koska keskinäisten pelien maalierokin oli 12-12, niin SB-Pro voitti lopulta lohkon paremman maalieronsa turvin koko syksyn otteluissa. Nurmijärvellä aivan ottelun lopuksi Susien laukaus liukui hiuksenhienosti ohi tyhjän SB-Pro:n maalin. Mikäli tämä olisi mennyt maaliin, niin lohkovoitto olisi irronnut Salisusille keskinäisen maalieron perusteella. Toisaalta tiukoissa keskinäisissä otteluissa oli monta muutakin tilannetta, missä maalit olivat lähellä puolin ja toisin.

Kaikenkaikkiaan tämä ylemmän haastajasarjan lohko oli tiukempi, kuin ehkä voisi sarjataulukosta ajatella. Kaikki joukkueet kehittyivät hyvin ja etenkin lohkon nuoret joukkueet paransivat paljon.

Seuran uusimmat