VSS Kyläliiga 6-8 vuotiaille käynnistyy syksyllä
Julkaistu: 04.07.2018 00.00

VSS Kyläliiga 6-8 vuotiaille käynnistyy syksyllä

KYLÄLIIGAN ALOITUS SIIRTYY - KÄYNNISTYS 3.9. ALKAVALLA VIIKOLLA

Joukkueisiin on useampia ilmoittautuneita osallistujia. Lisää tarvitaan muutama per joukkue, jotta toiminta saadaan mielekkäästi käyntiin. Sen vuoksi jatkamme ilmoittautumisaikaa kahdella viikolla, jonka jälkeen toiminta käynnistetään.


Salisudet haluavat tarjota mahdollisuuden harrastaa liikuntaa ja tutustua samalla salibandyyn mahdollisimman monelle lapselle. Osana tätä Salisudet käynnistävät Kyläliiga-toiminnan 6-8 vuotiaille lapsille ympäri Vihtiä.

Kyläliiga?

Kyläliiga muodostuu kuudesta (6) joukkueesta joihin otetaan 20 lasta per joukkue, jotka kauden 2018-2019 aikana ovat joko eskarissa tai 1-2-luokalla peruskoulussa. Kyläliigajoukkueet harjoittelevat kerran viikossa monipuolisesti liikuntaa samalla tutustuen salibandyyn. Kehonhallintaa, koordinaatiota, kisailua ja pelaamista mukavassa ryhmässä tuttujen kavereidenkanssa. Kauden aikana kootaan kaikki joukkueet kolmeen Kyläliiga-turnaukseen kisailemaan Kyläliiga-joukkueiden mestaruudesta.

Kyläliiga käynnistyy 3.9. ja päätösturnaus on huhti-toukokuun vaihteessa 2019. Kyläliigajoukkueet harjoittelevat koulujen liikuntasaleissa. Ilmoittautuessa valitsette lapselle parheiten sopivan harjoittelupaikan ilmoittautumalla kyseiseen kyläliigajoukkueeseen.

Harjoittelupaikat ja ajat:

  • Maanantai: Olkkala ja kirkonkylä,Vihdin Yhteiskoulun liikuntasali klo 18:00-19:00
  • Tiistai: Huhmarnummen koulun liikuntasali klo 17:00-18:00 ja Otalammen koulun liikuntasali klo 17:30-18:30
  • Keskiviikko: Ojakkalan koulun liikuntasali klo 17:00-18:00
  • Torstai: Haimoon koulun liikuntasali klo 18:00-19:00
  • Perjantai: Vanjärven koulun liikuntasali klo 18:00-19:00

Mitä tarvitset / mitä kustantaa?

Tarvitset omat sisäliikuntavarusteet: shortsit, paidan ja sisäpelikengät. Kyläliiga-joukkueen käyttöön hankintaan varustebagi, joka sisältää mailat, suojalasit, liivit, kartiot eli nämä saat tarvittaessa lainaksi joukkueelta harjoittelun ajaksi. Jokaiselle Kyläliiga-joukkueelle hankitaan SSBL:n ryhmäpassi sisältäen vakuutuksen.

Osallistumismaksu koko kaudelta on 160€/pelaaja.

Kyläliigajoukkue muodostetaan, kun joukkueeseen on ilmoittautunut vähintään 10 pelaajaa. Yhteen joukkueeseen mahtuu 20 lasta.

ILMOITTAUDU KYLÄLIIGAAN TÄSTÄ.

Seuran uusimmat