Julkaistu: 30.09.2020 00.00

E1-pojille menestystä Tupla Cupissa

Viikonloppuna päästiin pitkän odotuksen jälkeen vihdoin itse asiaan, kun koitti Tupla Cup -turnaus. E1-joukkue osallistui turnaukseen kahdella peliryhmällä, ja tunnelma oli käsinkosketeltavissa. Taustajoukotkin olivat iloisia, että jälleen koitti ne lauantait, jolloin saa aamulla aikaisin lähteä kuskailemaan Myllypuroon. Iloa oli havaittavissa jo parkkipaikoilla, ja nauru raikasi. Tämä antoi oikein mainiot lähtökohdat itse peleihin. Molemmilla ryhmillä menestyksekkäiden pelien ansiosta päivä venähtikin iltaan asti. Haastajasarjassa sudet taistelivat tiensä upeasti pronssipeliin, ja tiukan väännön jälkeen turnauksesta nelossija. Kilpasarjassa rytmiryhmä ylitti odotukset, ja lohkovaiheen jälkeen marssittiin finaaliin, jossa vastaan asettui suurseura Oilers. Samaiselle joukkueelle menneellä kaudella hävittiin niin selkeästi, että peli puhallettiin poikki. Äärettömät suoritukset niin kentällä kuin maalissa muodostivat sellaisen jännitysnäytelmän, että taidettiin katsomoissa niin paikan päällä kuin kotonakin kaivella nitroja esille. Tiukkaakin tiukempi 6-5 tappio ei jäänyt harmittamaan, ja finaalin jälkeen hymy kasvoilla pokattiin hopeapokaali.

Koko E1 – porukka antoi myrskyvaroituksen - Kausi 2020-2021, Me olemme valmiit!

Valmentajan kommentti:

Alemmassa haastajassa oli aikamoinen tasojen kirjo havaittavissa, koska vastassa oli tuttuja pelaajia viime kaudelta kilpasarjaa myöten. Mutta, olihan meilläkin yhtä värikäs poikaryhmä tasoltaan kuin Tikkurilan värikartta. Kivaa oli ja hymyssä suin mässäiltiin välillä maaleilla, vaikka välillä vastustajakin pääsi tekemään muutaman meidän verkkoon. Yhdessätekeminen oli jälleen pitkästä aikaa silmiinpistävän sujuvaa ja mielekästä pojille. Kaikkien taidot ovat karttuneet viime kaudesta ja tossukin liikkui kuin hirvijahdissa konsanaan. Tavoitteeseen päästiin, koska poistuttiin hallilta hymyssäsuin ja odottaen innolla seuraavia treenejä!

Kilparyhmä lähti avoimin mielin testaamaan markkina-arvoaan kilpasarjaan. Tiedettiin, että helppoa ei tulisi olemaan. Vaikka tiedostimme että olimme harjoitelleet aktiivisesti heti sen mahdollistuttua. Kesällä ei taukoja pidetty ja salissakin treenattiin koko kesä. Nyt oli siis aika astua areenalle poimimaan työn hedelmiä. Tiiviillä, sitoutuneella nipulla pojat ensi sekunneista lähtien näyttivät, että raateleva susilauma on liikkeellä. Opitut asiat toistettiin kaukalossa ja henkinen kasvu oli läsnä loppusummeriin asti. Todistimme kaikille kuuluvamme kilpasarjaan ja pojat ovat sinne valmiita! Ääretön venyminen pelistä toiseen mahdollisti finaalipaikan suurseura Oilersia vastaan. Karvas tappio 6-5 oli kuitenkin hyvä osoitus siitä että pojat ovat tehneet paljon töitä tulevaa kautta varten. Tästä on hyvä jatkaa. Hopea ei ole häpeä.

Seuran uusimmat