Julkaistu: 20.05.2020 00.00

JEEE Me treenataan!

JEEE Me treenataan!

Vihdoin koitti se aika, kun kärsivällisesti odottaneet pikkusudet pääsivät aloittamaan varovaisesti tunnustelun tulevaa kautta ja treenejä kohti. Pienryhmissä, ohjeistuksia ja turvavälejä noudattaen, treenit potkaistiin käyntiin harjun maisemissa. Edes sade ei lannista näiden myrskyn ratsastajien innostusta. Energian purkamisen ja fyysisen treenin ohella ehkä tärkeimpänä asiana oli kuitenkin omien joukkuekavereiden näkeminen. Vaikka halausrinkiin ei vielä hetkeen päästäkään, se jälleennäkemisen riemu, ilo ja usko, joka näistä pojista huokuu, saattoi jopa hieman kostuttaa vanhempien silmäkulmaa. Maltilla, mutta toiveikkaana mennään kohti tulevaa.


Valmentajan kommentti:

Uuden alku

Kyllä varmaan monen elämää kohtasi suuri tyhjyyden tunne maaliskuun alkupuolella. Niin henkisesti, psyykkisesti ja fyysisesti.

Kerron nyt omasta puolestani.

Viime kesänä uskalsin lähteä mukaan tähän projektiin, josta onkin muodostunut elämäni yksi rikkaimmista matkoista. Kauden mittaan pienet hauraat sudenpennut nousivat jaloilleen ja olivat jo keväällä valmiita raatelemaan kenet tahansa ketkä kaukalossa vastaan tulevat.

Kausihan päättyi kuin mäkihyppääjä olisi pysäytetty hyppyrin nokalle juuri ennätyshyppyn ponnistushetkellä.

Mutta nyt kun tapasimme ensimmäisen kerran, kesätreenien merkeissä, oli nähtävissä että suoritus oli kesken. Hyppyyn ollaan vieläkin lähdössä eikä tosiaan ole kiivetty takaisin torniin vaan ollaan valmiina ponnistamaan siitä mihin jäätiin. Tästä tulee upea kausi!

Let's go 20-21!

T:Tero


Seuran uusimmat