Naisille kauden ensimmäinen voitto
Julkaistu: 16.11.2019 00.00

Naisille kauden ensimmäinen voitto

Naiset saalistivat kauden ensimmäisen voiton 16.11. Masalassa pelatussa SSBL:n 4-divisioonan turnauksessa. SC Akatemia kaatui lukemin 3-2.

Naiset siirtyivät ottelussa johtoon jo reilun minuutin jälkeen, kun Eeva Huuhtanen laukoi pallon vastustajan verkkoon Mari Videmanin syötöstä. Ylivoimalla pystyttiin luomaan useita maalipaikkoja, mutta valitettavasti palloa ei saatu verkkoon. Vastustaja tasoitti ottelun ensimmäisen erän lopulla.

Toisessa erässä Laura Hyytiäinen sai rangaistuksen ja pelattiin alivoimaa. Maalin edessä ei kuitenkaan ollut tarjolla kuin makuupaikkoja, ja vastustaja ei päässyt maalinteossa onnistumaan. Hetkeä myöhemmin Hanna Leino ujutti pallon vastustajan verkkoon Veera Sandbergin esityöstä ja toisen erän jälkeen lukemat naisille 2-1.

Kolmannen erän alussa SC Akatemia tasoitti ottelun 2-2:een. Vain 8 sekuntia myöhemmin Jutta Kyrö teki kuitenkin ottelun voittomaaliksi jääneen osuman Taija Rahikkalan syötöstä, lukemat naisille 3-2. Ylivoimaa päästiin kokeilemaan vielä toistamiseen, mutta palkinto jäi tälläkin kertaa saamatta. Viimeisen minuutin ajan vastustaja haki vimmatusti tasoitusta, mutta naisten puolustus kesti ja loistavasti pelannut maalivahti Tiia Kortesmäki varmisti naisille kauden ensimmäisen voiton.

Toinen peli Rangers II:ta vastaan päättyi naisten 5-1 tappioon. Peliin päästiin mukaan vasta kolmannessa erässä ja Jutta Kyrö pääsi Mia Johnssonin vapaalyönnistä ohjaamaan naisten ainoan osuman vastustajan maaliin.

Naisten kausi jatkuu 8.12. Ruskeasuolla.

Seuran uusimmat