Julkaistu: 22.11.2019 00.00

E2-pojilla tapahtumarikas syksy

E2(P09) -poikien kausi on saatu kunnolla käyntiin. Liiton sarjassa mennään jo kolmatta kierrosta, ja viikonloppuna oli susien aika järjestää kotiturnaus Nuhakolla. Kahvit porisi, hodarit lämpeni ja musiikki pauhasi, kun lehtereillä innokkaat fanit kannustivat omiaan. Aamupäivällä areenalle asteli haastajasarjan joukkueet mukanaan VSS Green, ja iltapäivällä Black taisteli kilpasarjassa. Tällä kertaa pisteet karkasivat vierailijoiden matkaan, mutta molemmat susiryhmät tarjosivat kannattajilleen sydämentykytyksiä, ilon hetkiä ja esimerkillistä taistelua joka vaihdossa. Salibandya parhaimmillaan.

E2-joukkue osallistuu myös Etelä-Suomen Alueliigaan, jossa on ehditty pelata kaksi ottelua. Ikäryhmä on jaettu kahteen, tasavahvaan ryhmään. Näin pyritään saamaan tarpeeksi pelejä kaikille kuitenkaan ylikuormittamatta nuoria miehenalkuja liikaa.

Ennen joulua on vielä ohjelmassa Alueliigan ja liiton turnausten lisäksi tottakai treeniä. Poikien into näkyy myös kiitettävänä osallistujamääränä treeneissä. Sali on lähes aina täynnä oppimishaluisia junioreita, joilla on erittäin positiivinen asenne harjoitteluun. Näillä eväillä jatketaan kohti vuoden vaihdetta, ja nautitaan joka hetkestä.

Valmentajan kommentti:

Syyskausi alkaa pikkuhiljaa taittumaan joulun odotukseen. Koko syksy on ollut uusien asioiden, sääntöjen ja joukkuetovereihin tutustumisen aikaa. Paljon on asioita opittu ja paljon halutaan vielä oppia. Tässä onkin tämän joukkueen avainsanat: Halu Oppia.

Green on saanut paljon vasta-alkaja -pelaajia, jotka ovat innokkuudellaan yllättäneet jopa vanhan jarrun, eli minut. Hienosti on pojat löytäneet yhteisen sävelen. Ja pelitkin ovat sujuneet mallikkaasti joukkuehenki kukoistaen, vaikka aina ei ole tuloksellisesti hurmosta saavutettu.

Black uudistui ja nuortui valtavasti viime kaudesta. Osallistumme erittäin haastavaan 09-kilpasarjaan, vaikka melkein puolet pojista on 10-syntyneitä. Lannistumatta on Pojat taistelleet isompikokoisia ja taidoiltaan/fysiikaltaan piirun verran etevämpiä poikia vastaan. Erittäin kunnioitettavaa "pään koossa-pysymistä" josta moni saisi ottaa oppia.

Tätä joukkuetta ajaa halu ja tahto tehdä asioita paremmin ja oppia kokoajan uutta. Tämä matka on vasta alussa, ja hienoa olla mukana vetämässä tällaista ryhmää. Meistä kuullaan vielä!

Hattu päästä, kiitos, Tero


Seuran uusimmat